Elämäntyyli
MATKUSTUS TAITEENLAJINA.

Näkymiä Espanjaan taiteilija
Alicia Ardillan seurassa.

Alicia Ardilla, matkakuvittaja (syntynyt Extremadurassa, Espanjassa vuonna 1989) omistautui akvarellimallaukselle vuonna 2017, kun hän jätti työnsä graafisena suunnittelijana mainostoimistossa matkustaakseen ympäri maailmaa ja ikuistaakseen luonnoslehtiöihinsä kaikki sen kauniit värit.

Matka ei ainoastaan tehnyt unelmasta totta, vaan antoi hänelle myös mahdollisuuden kunnianhimoisen projektin toteuttamiseen, jonka lopputuloksena oli 13 muistikirjaa sisältäen 700 kuvitusta 19 eri maasta. Hän julkaisi kuvituksia päivittäin Instagramissa, missä hänellä on yli 144 000 seuraajaa.

Hän on siitä lähtien työskennellyt freelance-kuvittajana ja tehnyt yhteistyötä sellaisten brändien kanssa, kuten Heineken, HP ja Barceló Group jne. sekä matkailutoimistojen ja aikakauslehtien, kuten Conde Nast Traveler kanssa. Hän myös opettaa akvarellimaalausta Patreonissa ja on julkaissut useita kirjoja.

Löydä lisää

"Espanja on upea paikka, jolla on todella paljon annettavaa. Matkustettuani maailmalla vuosina 2017–2018 palasin Madridiin ja aloin matkustamaan enemmän kotimaassani."

Ihanteellinen matkakumppanisi?

COMPACT OLI IHANTEELLINEN KUMPPANI ALICIAN ERITYISIÄ PAIKKOJA VARTEN. SE ON MATKAILUAUTO, JOKA ON KOMPAKTIN KOKOINEN, HELPPO AJAA JA HYVIN MUKAVA. TÄNÄ VUONNA SEN ILME UUDISTUU UUDELLA TAKASEINÄLLÄ JA LED-VALOILLA JA YKSITYISKOHTAISILLA PARANNUKSILLA SISÄTILOISSA. EI IHME, ETTÄ SE ON ENITEN VERKOSSA KATSOTTU ADRIAN MALLI.

Haastattelussa Alicia Aradilla

Hei Alicia, kerro meille intohimostasi. Miksi päätit jättää kaiken ja matkustella akvarellien ja muistilehtiön kanssa?

Kiinnostukseni taiteeseen alkoi jo kun olin hyvin nuori. Ympärilläni on aina ollut äitini maalauksia ja siten päädyin opiskelemaan yliopistoon kuvataiteita. Taidemaailma on kuitenkin monimutkainen ja vaikka koetin omistautua sille alusta alkaen päädyin erikoistumaan graafiseen suunnitteluun ja työskentelemään useissa mainostoimistoissa.

Minulla oli vähän vapaa-aikaa, joten kun minulla oli lomaa, nautin matkustamisesta. Niihin aikoihin oivalsin, että akvarellit olivat täydellinen matkakumppani. Kyseessä on teknikka, jolla voi tehdä nopeita maalauksia, sillä kuivumista ei tarvitse odottaa kauan. Materiaalit ovat kooltaan pieniä ja sopivat jokaiseen reppuun. Näin yhdistin vapaa-ajalla kaksi intohimoani: taiteen ja matkustamisen.
Niihin aikoihin avasin Instagram-tilin. Silloin päätimme mieheni kanssa ottaa sapattivuoden ja käyttää sen matkustamiseen ja maalaamiseen ympäri maailmaa. Projekti osottautui menestyksekkääksi ja pystyin vihdoin irtisanoutumaan työstäni omistautuakseni intohimolleni.

Espanja on kotisi ja tunnet maan todella hyvin. Onko vielä paikka, jossa et ole vielä käynyt ja jonne haluaisit mennä pian?

Espanja on upea paikka, jolla on todella paljon annettavaa. Matkustettuani maailmalla vuosina 2017–2018 palasin Madridiin ja matkustelin enemmän kotimaassani. Pandemiavuosi on ollut vaikea kaikille, mutta samalla se on avannut mahdollisuuden tutustua lähistön kauniisiin paikkoihin, jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle. Viimeisen kahden vuoden aikana olen löytänyt maani uudelleen ja matkustanut käytännössä kaikilla alueilla, mutta minulla on yhä paljon nähtävää.

Haluaisin tehdä pidemmän matkan Baskimaassa. Olen käynyt useissa kaupungeissa, kuten Bilbaossa ja San Sebastianissa, mutta haluaisin päästä useimmilta turisteilta kätkössä oleviin paikkoihin. Uskoakseni se on myös ihanteellista aluetta matkan tekemiseen neljän pyörän päällä, tavanomaiselta reitiltä poikkeamiseen ja tilaisuuden tullen mahtavien maisemien maalamiseeni.

Mitä matkakohteita suosittelisit hieman taiteellisemmille matkailuauton omistajille eli niille, jotka haluavat retkeillä maassasi yhdistäen taiteen ja ulkoilmaelämän?

Yksi Espanjan parhaimmin matkailuautolla matkustamiseen sopivista reiteistä on mielestäni Costa Brava. Se on Katalonian alueella, jossa autenttiset ja värikkäät kalastajakylät sekoittuvat keskiaikaisiin kaupunkeihin, joiden linnat, kartanot ja tunnelmalliset kapeat mukulakivikadut vangitsevat katseen. Minulla oli mahdollisuus tehdä tämä matka viime kesänä noin kymmenen päivän mittaisena ja se oli upea.

Suosittelen aloittamaan Cadaquesista pohjoisessa, lähellä Ranskan rajaa, ja etenemään alaspäin rannikkoa pitkin. Ehdottomasti näkemisen arvoisiin pysäkkeihin kuuluvat Gironan kaupunki, Calella de Palafrugell, Begur, Peratallada, Pals, Besalú, Tossa de Mar ja Lloret de Mar. Käy ehdottomasti kävelyllä eri rannoille johtavilla Välimeren luonnolla ja näkymillä hellivillä poluilla, jotka tunnetaan nimellä Caminos de Ronda.

Mikä tahansa reitti Espanjan halki on kuitenkin hyvä valinta: Galician alue Camino de Santiago -reitteineen ja herkullisine merenantimineen; kuuluisa Andalucian seutu; Asturiasin ja Cantabrian maisemat, joissa yhdistyvät sekä vuoret että rannat; tai tuntemattomampi Extremadura, kotiseutuni, jolla on paljon annettavaa ja joka on täydellinen matkustamiseen retkeilyautolla.

Maasi on täynnä henkeäsalpaavia ja kauniita maisemia. Mikä niistä on suosikkisi? Paikka, josta pidät ja joka ihastuttaa eniten?

Yksi hienoimmista näkymistä on vehreyden ympäröimä Alhambran linnoitus Granadassa, jonka taustalla ovat Sierra Nevadan vuoret. Se on yksi maailman ainutlaatuisimmista paikoista ja yritän palata sinne aina kun vain on mahdollista. Nostaisin myös esiin Covadongan järvet Asturiasissa. Vuorten huipulle kiipeäminen on itsessään seikkailu ja jos huipulla sattuu olemaan hyvä päivä, on maisema ainutlaatuinen.

Akvarellimaalauksissasi yhdistyvät maisemamaalus ja valokuvat. Osaat vangita paperille hetkiä ja tunnelmia. Kuinka kauan sinulta menee mestariteostesi luomisessa?

Matkaluonnoslehtiön viehätys on mielestäni siinä, että siitä välittyy, että se on tehty juuri siinä paikassa ja sillä hetkellä. Siksi teoksen täydellisyys ei ole kaikista tärkein asia. Istun paikan päällä noin tunnin ajan ja yritän saada maalaukseen kaiken ympärilläni olevan. Joskus sataa tai tuulee, tai olen ihmisten ympäröimä ja hädin tuskin näen, mitä olen maalaamassa... Mutta yritän aina viimeistellä kuvan paikan päällä, mikä heijastuu myös lopputuloksessa. Akvarellimaalaus on tekniikka, jonka avulla voin ilmaista paljon vain muutamalla siveltimen vedolla ja rakastan sitä.

Mitä neuvoisit matkustajille, jotka haluavat nauttia taiteen tekemisestä matkansa aikana?

Tärkeintä on, että he nauttivat piirtämisestä. Hienointa on, että he voivat luoda oman kuvitetun matkapäiväkirjansa murehtimatta lopputuloksen täydellisyydestä. Sanon aina, että matkustaminen on intensiivisempää kun maalaat. Jo se, että ei juokse paikasta toiseen vaan istuu alas ja ottaa aikaa kaiken ympärillä olevan tarkastelemiseen, auttaa meitä ymmärtämään paremmin maita, niiden kulttuureja ja luomaan yhteyden niiden asukkaisiin.

Tapasi matkustaa ympäri maailmaa ja muistikirjoihin piirtäminen muistuttavat pitkiä oppimismatkoja, niin sanoittuja "kiertomatkoja", jotka olivat tavallisia taiteilijoiden keskuudessa 1700-1800-luvuilla. Pidätkö reissujasi ikäänkuin kiertomatkoina?

Olen aina halunnut palauttaa matkapäiväkirjoillani jotain entisaikojen matkailijoiden ja tutkijoiden päiväkirjojen olemuksesta. Ennen valokuvien keksimistä siveltimen vetojen ja värien kuvittamat sivut olivat ainoa olemassa oleva kuvaus joistakin kaukaisimmista ja eksoottisista paikoista.

Nykyään älypuhelimet ja teknologia yleensä on muuttanut tapaamme matkustaa. Ne tekevät kaikesta kiireisempää ja joskus haluamme käydä ainoastaan kaikista turistirikkaimmissa paikoissa. Siksi uskon, että tämän tavan jakaa matkakokemuksia palauttaminen voi auttaa meitä löytämään uusia paikkoja ja katsomaan mailmaa eri silmin.

Minä ajankohtana suosittelet Espanjaan matkustamista?

Mikä tahansa aika vuodesta on hyvä Espanjassa käymiseen, mutta nautin siitä paljon enemmän hyvällä säällä (keväällä tai kesällä) etenkin, jos matkustat ja maalaat ulkoilmassa. Välttäisin ehkä ihmispaljoutta elokuussa, mutta jos samalla matkalla voi nauttia rannasta ja vuorista, on se mielestäni vaivan arvoista.