31

30

tyyliä liikkeessä

ADORA

MUTTA NÄKEMYKSIÄSI

ADORASSA

ADORA-MATKAILUVAUNUMALLISTO ON SAANUT VIIME KAUSIEN AIKANA LUKUISIA FANEJA. KYSYIMMEKIN ADRIAN MATKAILUVAUNUOSASTON TUOTEPÄÄLLIKÖLTÄ ERNA POVHILTA, MIKSI JUURI TÄMÄ MALLI ON OLLUT MYYNTIMENESTYS. HÄN ESITTELI MEILLE JOITAKIN UUSIA KEHITYSSUUNTIA VUODELLE 2019, MUKAAN LUKIEN UUSI JA AINUTLAATUINEN, PERHEILLE KOHDISTETTU KAKSIOVINEN POHJARATKAISU, JOSSA ON SELKEÄSTI EROTELLUT OLESKELUALUEET. ERNA JOHTAA MATKAILUVAUNUMALLISTON SUUNNITTELU- JA KEHITTELYTYÖTÄ, JA ADRIA - VAUNUMYYNTI ON KASVANUT USKOMATTOMASTI ERNAN AIKANA. TÄMÄ SEKÄ HÄNEN OMAT, YHDESSÄ PERHEENSÄ KANSSA TEKEMÄT MATKAILUVAUNUSEIKKAILUT ADORALLA TAKAAVAT, ETTÄ HÄNEN MIELIPITEENSÄ JA IDEANSA MERKITSEVÄT.

“Adora-mallisto on avainasemassa Adrian valikoimassa”, hän sanoo ja jatkaa “sen myynti on erittäin merkittävä  osuus koko matkailuvaunujemme myynnistä, ja sillä on erinomainen maine laadun, mukavuuden ja ominaisuuksien osalta. Tämänhetkisessä Adorassa, jonka toimme markkinoille vuonna 2015 ja jonka ulko- ja sisäpuoli oli aivan uudelleen suunniteltu, on eräs erittäin tärkeä ominaisuus – suuri panoraamaikkuna. Lisäksi Adora-mallistossa Adria esitteli ensimmäisenä käytännöllisen 3-kerrossänkyratkaisun.” Erna  kertoi.

 

”Adrian panoraamaikkunat ovat suurimmat matkailuvaunumarkkinoilla saatavissa olevat.

Ne ovat teknisesi huippulaatua, ja niissä on integroitu ilmanvaihto, hyönteisverkko ja tummennus, joten ne toimivat kaikissa olosuhteissa.” ”Suunnittelemme ulkomuodon sopimaan eri käyttäjille ja eri matkailuvaunun pituuksille. Panoraamaikkunan juju on siitä, että se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti siihen, miltä elämä Adora-matkailuvaunussa tuntuu. Olipa ikkuna sitten oleskelutilan yllä, makuuhuoneessa tai keittiössä – kaikki nämä ovat mahdollisia – se muuttaa koko matkailukokemuksesi. Se tuo valoa ja lisää myös tilavuuden tuntua. Kutsumme tätä ”atriumtyyliseksi elämäksi”, koska tuntuu siltä, kuin asuisi todellakin luonnon keskellä”, Erna selittää.

 

Erna kertoi, että Adoran menestyksen takana on paino-pituus-mukavuus-kaava yhdistettynä nykyaikaisIIn pohjaratkaisuihin ja suuriin panoraamaikkunoihin. Malliston pohjaratkaisut on 4–7 metriä sisäpituudeltaan.

ADORAN

HITTILISTA

Joitakin muita tärkeitä ominaisuuksia:

• Erittäin kohdennettuja malleja pariskunnille, suurille perheille ja lapsille.

• Erittäin tyylikäs ulkomuoto integroituine ominaisuuksineen.

• Lujatekoinen, laadukas rakenne ja AL-KO-alusta.

• Ympärivuotinen käyttö, Alde-lämmitys ja sähkötoiminen lattialämmitys vakiona.

• Mukava sisustus ja monitoimitilat.

• Käyttäjäystävällisiä ratkaisuja – Bluetooth-vahvistin, USB-pistokkeet.

• Tyylikäs Ergo-pesuhuone, jossa laadukkaat kalusteet.

• Älykäs keittiö, jossa kolmeliekkinen liesi, Thetford-jääkaappi. Osassa malleista uuni optiona (HT -mallit vakio).